Tour of California  
Tour of Californian viralliset sivut:
Tour of California




Reittikartta		 Aika-ajo San Franciscossa

Aika-ajon reitti on yksinkertainen. Se alkaa rannasta Market Streetin päästä Ferry Buildingin tornin läheltä. Siitä ajetaan melkein sileää Embarcaderoa pitkin, käännytään vasemmalle, vasemmalle ja taas vasemmalle. Sitten alkaakin 76 metrin nousu Coit Towerille.


Coit Tower

Se on hyvin ajettavissa meikäläiseltäkin. Nousu on kyllä melkoinen, mutta menee ajamalla. Sää oli aika viileä ja tuuli oli kova. Yleensä San Franciscon lahdella ei ole vaahtopäitä, nyt oli. Coit Towerilta on kivat näkymät.


Samalla kun lepää, voi ihailla maisemia.

Ensimmäinen etappi
Ensimmien varsinainen etappi alkaa Golden Gate -sillan toiselta puolelta Sausaliton hienosta pikkukaupungista.

Sieltä se nousee vuorten yli Tyynen valtameren rantaan ja ja jatkaa siitä pohjoiseen ykköstietä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ykköstieltä poistuttiin vasta Bodega Bayn jälkeen, mutta reittiä helpotettiin myöhemmin.

Hyvin ajettava mäki on minun kunnolleni sellainen, että sen jaksaa ajaa. Tai ainakin sitä jaksaa ajaa puoli lolometriä. Jos joutuu ajamaan sadan metrin pätkissä ja sitten joutuu lepäämään, se ei ole minulle enää ajettava.


Hydellä keulii.

Tällaisesta ei-ajettavasta on montakin esimerkkiä San Franciscon kaupungissa. Tunnettu paikka on Hyde-katu Fiserman´s Wharfista ylös. Nousu on alle 100 metriä, mutta en jaksa ajaa sitä ylös. Se on niin jyrkkä, että lähdössä etupyörä haluaa nousta ylös, jos lähtee satulassa istuen.

Aamulla baanalle
Lähdin liikkeelle klo 6. Oli pimeä, fillarissa oli valot. Ensin hotellilta alamäkeä Post-katua alas Marketille, siitä aika-ajon alkupisteeseen Ferry Buildingin tornille, rantaa pitkin Fisherman´s Wharfin ohi. Golden Gate -silta näkyy kauas, sinne on helppo löytää. Ihan alle asti ei kannata ajaa, vaan kääntyä rannasta puoli kilometriä ennen siltaa ylös. Siinä on viitat. Nousua on noin 90 metriä ja tie on hyvä. Pimeässä kannattaa olla varovainen, sillä jalankulkualueella on parissa paikassa tolppia estämässä autoliikennettä. Silta on aina upea, oli sää mikä hyvänsä. Nyt ei tuullut, mutta oli vain pari astetta lämmintä.

Sillan yli oli helppo ajaa, koska siellä ei ollut muita jalankulkijoita kuin yksi hölkkääjä. Keskellä päivää heitä on paljon.

Sillan päästä on viitat Sausalitoon oikealle alas. Kun jatkaa Sausaliton ainoaa rantatietä eteenpäin, tulee ykköstien viitta vastaan. Reitille on helppo päästä.

Ykköstä ykkösellä
Ykköstie alkoi nousta aika pian. Lämpätila meni pakkasen puolelle, vaikka aurinko alkoi nousta. Olin haaveillut lyhyissä housuissa ajamisesta, mutta Pohjois-Kalifornian sää yllätti. Tämä oli kylmintä kymmeneen vuoteen.


Ykkönen löytyi helposti

Minun lisäkseni siitä kärsivät appelsiinit ja muut sitrushedelmät. Sadosta meni pilalle suuri osa. Tie nousi kohtuullisen jyrkkänä noin 185 metriä korkealle.

Tie oli aika hieno, oli metsiä ja välillä aukeampaa. Pian tämän korkean kohdan jälkeen oli yllättäen tieto, että tie on suljettu tietyön vuoksi ja pitäisi käyttää kiertotietä.

Ajattelin, että pyörällä varmaan pääsee kuitenkin. Eipä päässyt. Paikalla oli aita, jossa kiellettiin läpikulku jyrkästi. Vahtiva poliisi sanoi, että tämä on iso juttu. Jos taluttaisin pyörän sata metriä tietyön ohi ja saisin jonkin vamman, niin hän olisi vastuussa siitä. Hän myös ilmoitti, että jos yritän mennä, hän joutuu pidättämään minut.


Tästä ei mennä.

Taluttaminen olisi ollut helppoa, mutta poliisi oli järkähtämätön. Piti kiertää ja siinä meni puolitoista tuntia. Jouduin reitillä 440 metriä korkealle, se oli matkan korkein kohta.

Nousua tuli kaikkiaan varmaan 600-700 metriä. Lasku oli huima ja kylmä. Minulla oli paluumatkaa varten puhdas paita. Puin sen muiden päälle. Pakkasessa olisi tarvinnut lämpimämpiä käsineitä ja kypärän alle myssyä.


Onneksi siellä ei sentään saa ampua!

Vesi pysyi riittävän kylmänä. Pitkässä alamäessä kaipasi jo lämmittävää ylämäkeä.


Odotettu ranta.

Stinson Beachilla pääsin taas ykköstielle ja meren rantaan. Tie oli vaihteeksi sileää ja matka joutui hyvin. Sitten reitti kääntyi sisämaahan ja oli edelleen hienoa.

Se ei ollut ajamiseen minun kunnolleni oikein sopivaa. Ensin tuli 100 meriä nousua ja sitten taas kylmä lasku ja sama uudelleen ja uudelleen.

Pt. Rayes Stationilla olin ollut matkalla jo kuusi tuntia, eikä matka ollut puolessa välissäkään. Menin syömään lounaspaikkaan päivän tarjouksen: banaani-pannukakkuja. Niiden kanssa sai desilitran siirappia.


Banaanipannukakkuja päivän tarjouksessa ja siirappia päälle.

Ainakin kaloreita tuli, mutta aika nopeita hiilihydraatteja.


Kiva tie

Siitä tie jatkui edelleen kumpuilevana, nousuja riitti. Alkoi näkyä muitakin pyöräilijöitä, osa tuli vastaan aika kovaakin.

Tien pinta oli aika hyvää asfalttia ja liikenne melko hiljaista, olihan lauantai. Valley Ford oli vähän suurempi paikkakunta. Sen lähellä tie yhtyi suurempaan.

Piennarta oli aika hyvin ja autot väistivät kohteliaan kaukaa.

Bodega Bayssa oli mm. koulu Alfred Hitchcockin elokuvassa Linnut. Koulu on kuulemma oikeasti olemassa siellä, mutta kello oli niin paljon, etten lähtenyt katsomaan sitä.

Vähän sitä ennen mäessä oli mäessä ensin ilmeisesti ambulnassimiehistön tällämä happinaamari, kumihanskat ja ruiskujen pakkauksia. Pian sen jälkeen sähköpylvän päässä oli jättiläismäinen lintu. Kun ajatteli Linnut-elokuvaa, saattoi kuvitella, että lintu vaan odottaa mäkeen uupuvia pyöräilijöitä. Joko se tai ambulanssi ehtii ensin.


Ei kai se ole korppikotka?



Bodega Bayssa oli toinen ruokatauko.

Tyynen meren tyrskyt osuivat hienosti rantaan. Menin juomaan oikein ison kahvin ja kalkkunaleivän. Paikka on kalastusseutua, joka puolella on vene- ja kalastusvälinevuokraamoja.

Tammikuussa oli kuulemma lohi- ja rapusesonki.

Mäkeen
Bodega Bayn jälkeen reitti erosi ykköstiestä pienelle Coleman Valley Roadille. Se oli helppo löytää.


Ei isoille autoille (eikä heikoille pyöräilijöille).

Asfaltti oli huonoa ja alussa varoitetiin, ettei suurilla autoilla kannattanut lähteä tielle. Alku oli lievää nousua, mutta sitten iski oikea mäki. Siinä oli jäisiä laikkuja.

En jaksanut ajaa pienen pätkän kerrallaan ja sitten piti pysähtyä puuskuttamaan. Pitää myöntää: talutin, tai oikeastaan työnsin fillaria muutaman kohdan ylös.

Tie nousi aika pian 300 metriä korkealle ja sitten vielä vähän. Yli 350 metriä korkealle se ei mennyt enää, joten mihinkään Alppien korkeuksille reitti ei mennyt.

Jyrkkyyttä riitti lähinnä alussa, sitten oli helpompaa. Tie jatkui ranchien ohi, jossain oli kylän tapainen, muutama talo, yksi tai kaksi kirkkoa ja koulu. Liikenne oli hiljaista. Korkealla alkoi tuntua siltä, että pahin on ohi, mutta pimeys tulee ennen perille pääsyä.

Yhdessä risteyksessä oli sitten ilahduttava kyltti: Occidental ja matkaa vain kymmenisen kilometriä. Olin siis oikealla tiellä. Occidentaliin päästyäni oli aivan pimeää. Siellä tuli sitten eksyminen. Kyselin neuvoa, näytin printtiäkin.

Yleisin arvaus oli, että kannatta ajaa Freestonen suuntaan ja kääntyä ennen sitä vasemmalle, niin pääsee oikealle tielle. Voimaka neuvo oli, että älä nyt ihmeessä lähde pimeässä sinne asti ajamaan!

Pakko myöntää: Occidentalin ainoa hotelli näytti lämpimältä Ei löytynyt tällä ohjeella. Tie oli välillä aika kapea. LED-valo fillarissa oli kohtalaisen hyvä, mutta kun vastaan tulevan auton valot häikäisivät, piti pysäyttää. En nähnyt reunaviivaa, enkä uskaltanut ajaa. Joskus viivan oikealla puolella oli piennarta, välillä ei. Häikäisyssä ei tiennyt mitä siellä oli ja silksi pysäytin aika usein.

Päädyin Freestonen lähelle ja löysin sieltä Sebastopolin viitan. Olin kuitenkin kartalla ja matka edistyi hiljakseen. Tielle oli tuotu liukkaudesta varoittavia kylttejä. Tässä vaiheessa oli ollut liikkeellä jo 12 tuntia ja paukut olivat aika vähissä.

Jos en olisi puhunut ajosta etukäteen, olisin viimeistään tässä vaiheessa jäänyt lähimpään hotelliin. Tie johti Sebastopolin keskustan halki, ainakin melkein.

Perille!
Santa Rosan viitta näkyi ensimmäisen kerran: vain 12 km. Sinnehän ajaa aika helposti, niin kuin ajoikin. Kaupungin rajalla olo tuntui hyvältä. Yleensä sisääntuloteiden varrella on motelleja, mutta se koskee autojen sisääntuloreittejä.


Vähänkö odotin tätä kylttiä!

Ensin löytyi Marriott ja Ramada. Varmaan hyviä, mutta onnistuin välttämään kiusauksen. Pian löytyi Travelodge, 45 euroa yö.

Vein fillarin huoneeseen ja hain kadun toiselta puolelta ruokaa huoneeseen. Hiilihydraatit taisivat olla aivan lopussa ja minun tuli kylmä. Söin peittojen alla.


Fillartyökalu on tarpeellinen.

Puolen tunnin kuluttua olin lämmennyt sen verran, että menin kuumaan suihkuun. Hana oli irti, mutta sitä vartenhan minulla oli mukana sellainen Park-työkalu, jossa on fillarin vaatimien kuusiokoloavaimien lisäksi ruuvimeisseleitä.

Päivän aikana tuli kilometrejä pari sataa, eli ei mahdottoman paljon. 3600 metrin nousu oli minun kunnolleni kova urakka.

p/paita.jpg
Olen varmastikin ansainnut paidan käyttöoikeuden.

Takaisin himaan
Takaisin San Franciscon keskustaan oli GPS:n mukaan vain 86 km, eikä matkalla pitänyt enää olla vuoria. Alku olikin aika helppoa: 8 km suoraa ja lähes sileää. Lämpötilakin oli kohtalainen.

Tie meni Petalumaan asti suunnilleen 101-mootoritien vieressä ja homma näytti melkein liian helpolta. Sillä kävin pastalla ja kaikki näytti hyvältä ja hauskalta.


Pastaa Petalumassa.

Sitten moottoritien vierellä kulkeva tie loppui ja piti palata Petalumaan. Info oli vanhalla rautatieasemalla ja tietysti viikonloppuna kiinni. Ostin kartan kaupasta. Valittavana oli kolme, otin sen tarkimman. Se paljasti, että pakko mennä lähteen vuorille, että pääsee etelään mutkan kautta.

Reitti oli pitkään hyvin selvä: D-katua eteenpäin kunnes vasemmalla lukee Nicasio ja sen läpi Fairfaxiin. Reitti oli helppo löytää, mutta mäkeä tuli taas yli puoli kilometriä.


Melkein paikallinen auttoi suunnistuksessa.

Seutu oli hienoa ja auringon laskuun asti oli aika lämmin. Nicasiossa meni eturengas. Se oli helppo vaihtaa, oli vielä valoisaa ja rengas lähti irti helposti.

Minulla oli yhteensä kolme vararengasta mukana. Pumppukin oli ja renkaanirroitusmuovit. Woodacre ja Fairfax löytyivät myös, ihan Fairfxiin ei tarvinnut ajaa. San Anselmosta alkoi merkitty hauska pyörätie. Joka kiemurteli pientaloalueella.

Taas hukassa
Sitten tuli pieni ongelma. Edessä oli 101-tie. Sen länsipuolella meni tie, mutta se loppui puomiin. Lähdin takaisin ja ajoin toista reittiä ja olin puolen tunnin kuluttua taas samalla puomilla. Piti katsoa karttaa, syödä banaani ja tuumata.

Matkaa Golden Gate -sillalle oli GPS:n mukaan vain 15 km. Laitteessa ei ikävä kyllä näkynyt karttoja. Olin ottanut sen huvin vuoksi matkaan tarkistaakseni korkeuksia.


Se on hieno päivällä ja illalla.

Pimeydestä alkoi onneksi vilkkua taskulamppu. Se oli hölkkääjän. Hän neuvoi reitin: Kaiteen vierestä lähti kevyen liikenteen väylä. En vaan nähnyt sitä pimeässä.

Hän sanoi, että puolen mailin päässä moottoritien ali menee fillaritie ja siinä lukee Mill Valley ja Sausalito. Se löytyi ja matka alkoi tuntua voitetulta.

Sausaliton ainoa halpa kuppila oli kiinni, smaoin kauppa ja jatkoin sillalle. Takarengas tyhjeni, mutta pumppaaminen sai sen pysymään aika pitkään kovana. Sillan idän puoleinen jalkakäytävä oli kiinni, niinpä tietysti pimeällä.

Vähän takaisin, moottoritien ali, mäki ylos ja toiselle puolelle. Sekin oli kiinni! Pari vuotta sitten tämä lännen puoleinen oli auki fillareille, mutta ei enää.

Sillalta tehdään noin 30 itsemurhaa vuosittain, ehkä siksi pimeällä liikkumista halutaan rajoittaa. No, takaisin Sausalitoon. Siellä tuli heti taksi vastaan. Selitin asian. Kuljettaja sanoi, ettei hän saa ottaa kyytejä sieltä, koska on San Franciscon taksi. Ajoimme sivukadulle, filalri osina autoon ja menoksi.

Minulla oli 13 taalaa käteistä, siltamaksu on viisi taalaa. Sanoin, että jätä minut minne haluat, kunhan pääsen sillan yli. Hän panimittarin pois päältä ja heitti minut mukavaan paikkaan. Siitä oli vain viitisen kilometriä hotelliin.

Fillari
Fillari oli vuokrattu Giant, runko alumiinia ja etuhaarukka hiilikuitua. Vaihteet olivat Shimano Sora 3 x 8. Vaihteita oli riittävästi, mutta en ole Soran vaihdevipujen suuri ystävä.

Fillari oli vuokrattu Pacific Bicycle -likkeestä. Se on ihan hyvä kauppa, mutta etukäteen ei tiedä tarkalleen millaisia fillareita siellä on milloinkin vuokrattavana. Minulla on ollut kolmena vuonna suunnilleen samanlainen Giant.



Ja mitä opimme tästä?
  • Olisiko reitti kannattanut ajaa autolla ensin läpi?
  • Pitikö lähteä pakkasella liikkeelle?
  • Olinko liian heikkokuntoinen ammattilaisten reitille?

Joo ja ei. Reitti oli raskaampi kuin arvasin, vaikka olen ajanut mm. Espanjan, Italian ja Ranskan ympäriajoista osuuden (en kyllä pahimpia) ja Vätternin ympäri 300 km.

Tämä oli selvästi raskain niistä kaikista. Koskaan ennen reidet eivät ole tuleet pyöräilystä samalla tavalla kipeiksi kuin maratonin juoksemisesta.

Menin ajamaan ja ajoin reitin. Jos ei olisi pitänyt ajaa sitä kiertotietä, matka olisi ollut selvästi helpompi.

Lämpimämmällä säällä ajaminen olisi ollut myös miellyttävämpää.

Suosittelenko? Sinua on ainakin varoitettu...

Pekka Helos pekka@helos.fi

Joku on käynyt sivuilla!
Counter
Free Counter